Laterna Magica täyttää 35 vuotta!

31.10.2024

Laterna Magica täyttää 35 vuotta huhtikuussa 2024. Juhlistamme Laternan värikästä historiaa juhlanäyttelyjen merkeissä. Näyttelyjen avajaisia ja Laternan syntymäpäiväjuhlia vietetään tiistaina 9.4.2024 klo 17-19. Tutustu Laternan tarinaan tässä alla.

Tutustu Laterna Magican 35 -vuotisjuhlanäyttelyihin täällä.

Laterna Magican tarina alkoi oikeastaan jo vuonna 1984, jolloin Mikko ja Aapo Pekari koostivat galleria Hippolyteen Tytti Sutelan kanssa kolmiulotteisten hologrammien näyttelyn nimeltään Taikalyhty. Näyttely kiersi myöhemmin ympäri Suomen ja esitettiin myös Ruotsin valokuvaajaliiton juhlanäyttelynä Moderna Museetissa Tukholmassa ja Runofestivaaleilla Oslossa. Pekarin veljekset perustivat vuonna 1989 Rauhankadulle valokuva- ja elokuvakirjallisuuteen erikoistuneen antikvariaatin, jonka tiloissa järjestettiin myös valokuvanäyttelyjä.

Ensimmäisinä näyttelyinä olivat Caj Bremerin valokuvat Kirjagalleriatilan seinillä sekä poikansa Stefan Bremerin ikkunanäyttely Neuvostoliiton politbyroon jäsenistä manipuloituina laserkuvien sarjana. Nimeksi uudelle liikkeelle tuli osittain Taikalyhty-näyttelyn ja ehkä vähän myös Ingmar Bergmaninkin pari vuotta aiemmin julkaiseman elämäkertakirjan innoittamana Laterna Magica. Aapo Pekari oli myös kirjoittanut Laterna Magica -laitetta ja sen 1600-luvulla kehitellyttä Athanasius Kircheriä käsittelevän artikkelin Valokuva-lehteen vuonna 1984.

Mikko (vas.) ja Aapo Pekari Laterna Magicassa huhtikuussa 1989

Laternan näyttelyissä nähtiin 1990-luvulla lukuisia valokuvauksen merkkinimiä mm. Bruce Bernard, Irving Penn ja Christer Strömholm. Kotimaisista nimistä Caj ja Stefan Bremerin lisäksi mainittakoon esimerkiksi Pentti Sammallahti, Hannele Rantala ja Arno Rafael Minkkinen. Laterna Magican toiminnassa alusta asti mukana ollut Musta Taide -valokuvalehden ja kustantamon perustaja Tuomo-Juhani Vuorenmaa muistelee kuinka Laternan näyttelyt noteerattiin laajasti suomalaisessa lehdistössä ja ne nousivat usein myös ruotsalaisten valokuvalehtien aiheiksi. "1990-luvun alussa aamuisin kun ruotsinlaivat tulivat satamaan, saattoi mennä vain puolisen tuntia kun Laterna oli täynnä ruotsalaisia valokuvan ystäviä näyttelyjä katsomassa", Vuorenmaa kuvaa.

Alunperin näyttelytiloja oli vain yksi: Kirjagalleriatila antikvaarisen kirjakaupan "takahuoneessa". Vuonna 1991 näyttelytilat laajenivat tiiliseen väligalleriaan, entiseen hiilikellariin, joka sai nimeksen Tiiligalleria sekä isoimpaan galleriatilaan, jossa oli maalattia. Maalattiainen tila nimettiin Kellarigalleriaksi. Vuonna 1993 Tuomo-Juhani Vuorenmaa ripusti Tiiligallerian viereiseen pieneen komerotilaan näyttelynsä nimeltään Pieni näyttämö ja siitä lähtien myös tuo tila on ollut osa galleritilakokonaisuutta. Tilan nimeksi jäi Vuorenmaan näyttelyn innoittamana juurikin tuo Pieni näyttämö, nimi joka sopii erittäin pienikokoiselle galleriatilalle hienosti.

Kellaritilat kokivat muodonmuutoksen vuonna 2004 kun Laterna Magican talossa, Rauhankatu 7:ssä tehtiin putkiremontti, jonka myötä kellareihin vedettiin tilaa madaltavia putkistoja. Aapo ja Mikko päättivät tuolloin ottaa lapion kauniiseen käteen ja kaivautua maalattiaisessa Kellarigalleriassa alaspäin. Laternan vakioasiakas, geologi Joakim Donner oli tutkinut tuolloin lattiaa ja todennut, että maakerroksen alla lymyilee Helsingin peruskallio. Kellarigalleriasta kaivettiin tonnikaupalla maata, jotta kallioperä tuli näkyviin ja tilaan saatiin lisää huonekorkeutta. Siitä lähtien Laternan kellarigalleriassa onkin ollut "Helsingin vanhin lattia", palanen 1,8 miljardia vuotta vanhaa peruskalliota.

Laterna Magicassa on nähty vuosien varrella yli 900 näyttelyä, joista suurin osa valokuvanäyttelyjä. Myös keramiikkataiteella on ollut tärkeä asema vuosien varrella ja etenkin keramiikkataiteilija Catharina Kajanderin kädenjälki näkyy Laternalla myös kirjaimellisesti. Tiiligallerian lattiana on Kajanderin taideteos, joka valmistui vuonna 1998.

Näkymä Tiiligalleriatilasta Miia Kallion ja Otto Santalan näyttelystä Vallan rakenteita vuodelta 2018. Tiiligalleriatilan lattiassa on Catharina Kajanderin taideteos vuodelta 1996.

Vuosina 2006-2018 Laternan galleriatoiminnoista vastasi galleristi Risto Korhonen. Vuonna 2006 Laternan galleriatilat laajenivat viereiseen liiketilaan. Tila nimettiin niin ikään Tuomo-Juhani Vuorenmaan toimesta ja siitä tuli Valoisa huone Roland Barthesin kuuluisan esseeteoksen mukaan. Valoisa huone oli osa galleriatiloja aina vuoteen 2018, jolloin Laternan koko toiminta siirtyi uusien vetäjien käsiin, kun Eira Sillanpää ja Tapio Wilska ostivat kirjagallerian itselleen. Laterna Magican blogista löytyy tarinaa omistajanvaihdoksen jälkeisestä remontista, jossa Laterna uudistui vanhaa kunnioittaen.

Miikki Kunttu ripusta Laternan uuden kyltin elokussa 2018. Alunperin Jorma Hinkan suunnitteleman logotekstin muokkasi uudeksi logoksi Tapio Wilska

Omistajanvaihdoksen myötä Laternalla on järjestetty runsaasti erilaisia tapahtumia: konsertteja, runoiltoja, luentoja, työpajoja ja keskusteluiltoja.

Antikvaarisen kirjakaupan valikoima on yksi Suomen laajimmista. Laternalla on noin 45 000 kirjaa. Valikoimassa painottuvat elokuva- ja valokuvakirjallisuuden lisäksi mm. runous, jolle rakennettiin oma Pieni runopuoti syksyllä 2021.

Emmi Kuittinen esiintyy Kuolema Open Mic -illassa, osana Ars Moriendi -festivaalia marraskuussa 2019

Laterna Magicassa juhlistettiin 30-vuotisjuhlia toukokuussa 2019. Tuolloin juhlissa olivat mukana Laternan perustajat Aapo ja Mikko sekä entinen galleristi Risto Korhonen ja myös tuona keväänä 90 vuotta täyttänyt Caj Bremer, jonka valokuvanäyttely Gubbröran juhlisti Laternan pyöreitä vuosia. Aiemmin keväällä juhlanäyttelyjä oltiin nähty jo Kristoffer Albrechtilta sekä Sanni Sepolta ja Ritva Kovalaiselta.

Aapo (vas.) ja Mikko Pekari sekä Eira Sillanpää ja Tapio Wilska Laternan 30-vuotisjuhlissa 3.5.2019

Seuraavana keväänä 2020 Laterna joutuikin sulkemaan ovensa pandemiarajoitusten vuoksi useaksi kuukaudeksi. Sulkujen ja rajoitusten vuoksi näyttelyjä peruttiin kymmenittäin.

Pandemiavuosina Laterna Magica kärsi muun kulttuurialan lailla ja tulee kulumaan useita vuosia, ennen pandemian vaurioista toivutaan täysin. Vuoden 2020 lopulla Eira summasi kulunutta vuotta somessa näin: "Hei hei vuosi 2020. Olit merkillinen. Tässä vuosi numeroina: Laternalle oli sovittu 30 näyttelyä, joista 10 peruttu ja siirretty moneen kertaan. Konsertteja oli sovittu kymmeniä, lähes saman verran niitä myös peruttiin. 260 mesenaattia tuki meitä mesenaattikampanjassa ja pelasti koko firman. Noin 2300 asiakasta piipahti puodilla, ihan paikan päällä. Oli päiviä jolloin itketti, enemmän onneksi niitä kun nauratti. Yrittäjä sai syntymäpäivälahjaksi ystäviltä neljä vapaapäivää. Yksi uusi podcast "Elämän kirjat", jonka jokainen vieras valitsi viisi elämänsä kirjaa."

Laterna Magica keväällä 2020. Laterna oli suljettuna useita kuukausia rajoitusten vuoksi.

Laterna Magica oli mukana Helsingin kirjamessuilla syksyllä 2021, jonne rakennettiin myös "maailman suurin Laterna Magica -laite".

Laterna Magican kirjamessuosasto ja maailman suurin Laterna Magica -laite Helsingin kirjamessuila syksyllä 2021

Syksyä 2021 varjosti suru-uutinen: Aapo Pekari menehtyi äkillisesti. "Kuvan ja sanan yhteys on tärkeä", sanoi Aapo usein ja tuolle ajatukselle Laterna Magicakin alunperin perustettiin. Kirjat ja valokuva elävät rinta rinnan perustajien ajatuksen mukaisesti.

Gallerioissa näyttelytoiminta jatkuu monipuolisena. Näyttelyt vaihtuvat noin kolmen viikon välein.

Kuvan ja sanan rinnalle Laternassa on tullut myös musiikki. Konsertteja on vuosien varrella järjestetty kymmenittäin, kokeellisesta musiikista klassiseen musiikkiin ja raskaampaan rockiin.

Sörnäinen keikalla Laternan Taiteiden yössä elokuussa 2023. Yhtyeessä vasemmalta Tapio Wilska, Jukka Taskinen ja Joonatan Kotila.

Keikkojen lisäksi Laternalla on järjestetty hurja määrä erilaisia muita tapahtumia. Vuodesta 2019 alkaen Laternalla on järjestetty suosittuja kollaasityöpajoja lähes kuukausittain.

Kollaasityöpajassa taideteoksiksi muuntuvat vaurioituneet kirjat ja materiaalit, jotka muuten joutuisivat poistoon

Laternalla kokoontuu myös useita lukupiirejä. Vuosina 2022-2023 luettiin Jane Austenin tuotantoa ja tänä talvena Klassikkolukupiiri on keskustellut mm. Charlotte Brontën, Franz Kafkan ja Gabriel Garcia Marquezin teoksista.

Taiteiden yön tapahtumissa on ollut mukana myös leffanäytöksiä. Tässä Wim Wendersin Berliinin taivaan alla
Laternalla nauhoitettiin Elämän kirjat -podcastia syksyllä 2020 ja vieraana ollut Emmi Itäranta tapasi myös Laternan lukupiiriläisiä ennen nauhoituksia
Laterna Magican kirjakauppa ovelta kuvattuna kesällä 2023

Lisää luettavaa...

Laterna Magican Klassikkolukupiiri jatkuu keväällä 2025

20.12.2024
Laterna Magican Klassikkolukupiiri on kokoontunut Laternalla jo vuodesta 2022.
Lue lisää

Tapaaminen sinisellä sohvalla -kuvaajahaastattelusarjaa kuvataan Laterna Magicassa

17.9.2024
Laternasta käsin tehdään nyt Sinisen sohvan sarjaa, joka käsittää puolen tunnin mittaiset valokuvaajien tuntemuksista ja kuvaamisesta kertovat haastattelut. Tämä yhteistyö tuo esille jatkossa myös Laternassa näyttelyitä pitäviä kuvaajia.
Lue lisää

Kollaasityöpajassa syntynyttä taidetta esillä Pienessä runopuodissa

14.8.2024
Sofia Nybergin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjaan tehtyjen kirjanmerkkien ja runojen mininäyttely Jumalten veroinen on minulle tuo kirja – kollaaseja ja runoja on esillä Laternan pienessä runopuodissa syyskuun loppuun asti.
Lue lisää

Laterna Magica täyttää 35 vuotta!

31.10.2024
Laterna Magica täyttää 35 vuotta huhtikuussa 2024. Juhlistamme Laternan värikästä historiaa juhlanäyttelyjen merkeissä. Tutustu Laternan tarinaan täällä!
Lue lisää

Pieni runopuoti

19.2.2024
Pieni runopuoti avattiin Laterna Magicassa syksyllä 2021. Pieneen runopuotiin on kerätty Laternan antikvaaristen runokirjojen valikoima. Pienestä runopuodista löytyy noin 2000 runokirjaa.
Lue lisää

Kollaasityöpajat nyt myös yksityisryhmille!

26.3.2024
Kollaasi on inspiroiva tekniikka, jossa erilaisia materiaaleja yhdistetään samaan teokseen. Työpajoissa käytämme Laterna Magican arkistoista säästettyjä ainutlaatuisia paperimateriaaleja. Kollaasityöpajoja on järjestetty Laternalla syksystä 2019 kuukausittaisten tapaamisten lisäksi myös tilausryhmille.
Lue lisää

Lähde videomatkalle Laternaan

30.5.2022
Huilisti Livia Schweizer vie matkalle Laternan hyllyjen väliin ja gallerian käytäville lyhyellä videollamme.
Lue lisää

Helsingin Kirjamessut 28.10.-31.10.2021

19.5.2022
Laterna Magican osasto kirjamessuilla oli pienen pieni, mutta siihen mahtui ehkä maailman suurin Laterna Magica -laite, jonka sisälle messuvieraat pääsivät istahtamaan lyhyen videon ääreen. Neljä messupäivää sisälsivät lukemattoman määrän lämpimiä kohtaamisia. Katso Laternan messuvideo ja messutunnelmia täältä.
Lue lisää

Elämän kirjat -podcast: Tiitu Takalo

30.10.2021
Laterna Magican podcast Elämän kirjat esittelee kerrallaan yhden kirjailijavieraan ja viisi hänen valitsemaansa hänen kirjalliseen työhönsä ja elämäänsä vaikuttanutta kirjaa. Podcast nauhoitetaan Kirjagalleria Laterna Magicassa, tällä kertaa ilman yleisöä. Neljännen jakson vieraana on sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo. Kuuntele jakso nyt!
Lue lisää

Elämän kirjat: Marko Annala

11.11.2020
Laterna Magican Elämän kirjat -podcastin kolmannen jakson vieraana on Marko Annala, jonka viisi elämän kirjavalintaa vievät lukijan keskiajan luostarimaailmasta kohti 2000-luvun alun Suomea.
Lue lisää

Elämän kirjat: Emmi Itäranta

14.10.2020
Laterna Magican toisen Elämän kirjat -illan vieraana lokakuussa 2020 oli Iso-Britannian Canterburyssa asuva suomalaiskirjailija Emmi Itäranta, jonka kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet on juuri ilmestynyt. Emmi Itärannan viisi elämän kirjavalintaa vievät 1800-luvun englannista pitkälle tulevaisuuteen.
Lue lisää

Elämän kirjat: Jarkko Martikainen

29.9.2020
Kaikkien aikojen ensimmäisen Elämän kirjat -podcast jakson vieraana on Jarkko Martikainen. Jakso nauhoitettiin pienen yleisön edessä Laterna Magicalla syyskuussa 2020. Mitkä viisi kirjaa Martikainen valitsi mukaan? Entä minkä kirjan hän luki liian varhain? Kuuntele nyt.
Lue lisää

Elämän kirjat -podcast tulossa syksyllä 2020!

9.11.2020
Laterna Magican uusi podcast Elämän kirjat esittelee kerrallaan yhden kirjailijavieraan ja viisi hänen valitsemaansa hänen kirjalliseen työhönsä ja elämäänsä vaikuttanutta kirjaa. Podcast nauhoitetaan livenä pienen yleisön edessä Kirjagalleria Laterna Magicassa syksyn 2020 aikana.
Lue lisää

Lehtijuttuja Laternasta

17.3.2021
Laternan omistajakaksikosta on ilmestynyt viime vuosina joitakin lehtijuttuja. Tutustu juttuihin täällä
Lue lisää

Arvo Iho kertoo työstään Andrei Tarkovskin kanssa

4.2.2020
Arvo Ihon valokuvanäyttely "Andrei Tarkovskin Stalkerin kuvaukset Tallinnassa 1977-78" oli marraskuussa 2019 esillä ensimmäistä kertaa Suomessa. Arvo Iho oli Laterna Magicassa lauantaina 30.11. 2019 kertomassa näyttelystään. Voit nyt kuunnella nauhoitteen tapahtumasta.
Lue lisää

Tarinoita Laternan remontista osa 2. eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan hommia

31.8.2024
Ostimme Laterna Magican siippani Tapion kanssa noin vuosi sitten kesällä 2018. Remontoimme tiloja usean viikon ajan ennen näyttelyn avajaisia elokuussa 2018. Remppakertomuksen toisessa osassa yläkerran putki vuotaa kirjahyllyn päälle, yksi lattia romahtaa alta eikä itkuraivareiltakaan vältytä. En silti keksi mitään parempaa kuin elämä Laterna Magicassa.
Lue lisää

Remontoijan unelma, eli tarinoita Laternan remontista osa 1.

22.8.2019
Ostimme mieheni Tapion kanssa Laterna Magican vuosi sitten. Kaupantekopäivänä alkoi myös remontti, joka kesti laskentatavasta riippuen viisi viikkoa tai vuoden. Ensimmäisen näyttelyn avajaisia juhlistettiin Taiteiden yönä 23.8.2018. Tuolloin avautui Jarmo Vellosen audiovisuaalinen installaatio "Arndt elää!". Taiteiden yön avajaisissa vain osa Laternasta oli valmiina remontin jäljiltä ja sähköremontti jatkuikin pitkälle syksyyn. Ohessa ensimmäinen osa kuvakertomuksesta, jossa tutkitaan mitä Laternan remontissa oikein tapahtuikaan.
Lue lisää

Mistä tulee nimi Laterna Magica?

19.1.2024
Lue Laterna Magican toisen perustajan Aapo Pekarin artikkeli: Valon ja varjon suuri taide - Sadan taiteen tohtori Athanasius Kircher", joka julkaistiin alunperin Valokuva-lehdessä vuonna 1984. Athanasius Kircher, saksalainen jesuiittapappi oli ensimmäinen henkilö maailmassa, joka projisoi eli heijasti kuvia. Hän esitti Laterna Magican "Taikalyhtynsä" ystäville ja vihollisille Collegio Romanossa, Roomassa vuonna 1644.
Lue lisää

Antikvaarinen kirjakauppa

25.11.2021
Laterna Magica on yksi Suomen suurimmista antikvaarisista kirjakaupoista. Kirjavalikoimamme on painottunut valokuvaus- ja elokuvakirjoihin ja taiteen eri aloihin.
Lue lisää

Kirjajoogaa!

20.10.2020
Kärsitkö niska- ja selkäkivuista? Ovatko lukulihakset jumissa? Tai haluaisitko ehkä enemmän aikaa luovuudelle ja kirjoittamiselle? Tule mukaan kirjajoogaan galleria Laterna Magicaan.
Lue lisää

Valokuvakirjojen Laterna Magica

24.4.2019
Laterna Magica perustettiin alunperin valokuva- ja elokuvakirjallisuuteen erikoistuneeksi antikvariaatiksi. Valokuvakirjojen valikoima on maamme parhaita ja valokuvauksen tekniikan oppaiden lisäksi valikoimissa on kuvateoksia kotimaisilta ja ulkomaisilta kuvaajilta.
Lue lisää