Taiteilija Raimo Puustisen töitä on syyskuussa postuumisti myyntinäyttelynä esillä Laterna Magican Kirjagalleriatilassa. Edesmenneen taiteilijan tuotannosta on esillä hänen elämänsä tärkeitä paikkoja kuvittavia teoksia. Kruununhakaan on mukava piipahtaa niitä katsomaan 11.–28.9.2024 välisenä aikana.
Kruununhaan Meritullinkadulla ateljeen omistanut Raimo Puustinen (s. 27.5.1935 Käkisalmi, k. 8.12.2008 Espoo) oli taidemaalari, taidegraafikko ja piirtäjä. Hän piti itseään ennen kaikkea piirtäjänä. Lyijykynä oli hänen rakkain työvälineensä. Monet muistavat Raimon tarkan tunnelmalliset piirroskuvat esimerkiksi Juhani Ahon kirjoittaman Rautatien sivuilta. Myöhemmin tuli menestystä myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla teoksen kuvituskilpailuun liittyen.
Värit veivät taiteilijan mennessään, kun Raimo teki lasimaalauksia, kuten Fuuga Savonia Lapinlahden kunnantalolle Savoon vuonna 1983, Jaakobin tikapuut Kauniaisten kirkkoon vuonna 1985 ja Joensuun Rantakylän kirkkoon lasimaalauksen nimeltään Ilosanoma vuonna 1990.
Raimo teki myös grafiikkaa, akvarelli-, öljyväri-, pastelli- ja hiilitöitä innoittajanaan Suomen kauniit kansallismaisemat, pohjoinen valo sekä läheiset ihmiset. Raimo vietti perheineen paljon vapaa-aikaansa muun muassa Hailuodossa, Lapinlahden Väisälänmäellä ja Vuonislahdella Kolin vaaramaisemissa. Näinä aikoina syntyneitä teoksia värittää erityinen lämpö.
Raimo ikuisti hetkiä ja maisemia myös valokuvaten sekä kirjoittaen käsikirjoituksia muun muassa matkasta Baffinin saarelle. Siellä hän kävi tutustumassa inuitien kulttuuriin ystävänsä Markku Lehmuskallion kanssa.
Raimo Puustisen teoksia on omistuksessaan lukuisilla yksityishenkilöillä. Samoin Puustisen taidetta on myös muun muassa Ateneumin taidemuseon taidekokoelmassa. Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin kokoelmassa on Puustisen exlibriksiä. Puustisen töitä on myös Lapinlahden taidemuseo Eemilin kokoelmassa, Oulun taidemuseon kokoelmassa (Hailuoto-aiheisia teoksia) ja Suomen kansallismuseon kokoelmassa (Baffinin saarella tehdyt teokset).
Avajaiset ovat tiistaina 10.9.2024 kello 17–19, tervetuloa!
Lue lisää:
Helsingin Sanomat, taiteilija Beryl Furmanin kirjoittama muistokirjoitus
Ateljee Meritullinkadulla, oli aiemmin ollut taiteilija Meri Genetzin käytössä