Edith Södergran (1892-1923) on sukupolvesta toiseen rakastettu runoilija, jonka runous ei kaipaa esittelyjä. Vähemmän tunnettu hän on valokuvaajana, vaikka jälkeen jäi vaikuttava ja taiteellisestikin merkittävä tuotanto. Agneta Rahikainen ja Eira Sillanpää ovat laatineet valikoiman Edith Södergranin kiinnostavimmista valokuvista ja yhdistäneet ne runoihin kirjassa, jotka julkaistaan suomenkielisenä nimellä Maailma on minun ja samaan aikaan myös ruotsinkielisenä nimellä Världen är min. Laternan Kirjagalleriaan rakentuvassa näyttelyssä nähdään valikoima Södergranin kiehtovimpia valokuvia. Edith Södergranin kuolemasta tulee 2023 kuluneeksi sata vuotta.
Maailma on minun -kirjan julkistamista ja näyttelyn avajaisia juhlistetaan Edith Södergranin syntymäpäivänä 4.4. klo 17-19.
Södergran luetaan kuuluvan Pohjolan ensimmäisiin modernistisiin runoilijoihin, ja hän myös uudisti runoutta. Hän luopui riimeistä ja mitasta sekä kirjoitti itsestään ja muusta maailmasta tavalla, joka rikkoi konventioita. Kieli ei kuitenkaan ollut Södergranin ainoa taiteellinen työväline – hän myös valokuvasi. Svenska litteratursällskapetin arkistosta, missä hänen taiteellista jäämistöänsä säilytetään, löytyy reilut 400 valokuvaa: 280 positiivia ja 135 negatiivia, joista 16 on lasilevyllä. Hänellä oli Kodak Brownie, näppärä, aikanaan suosittu kamera, joka oli helppo ottaa mukaan matkoille ja luontoon. Hänellä oli myös käytettävissään laadukkaampia kameroita, jotka käyttivät suurempaa filmiä. Hän kehitti kuvat itse ja teki kokeiluja eri tekniikoilla. Kokoelmasta löytyy eri kokoisia kuvia ja jopa värikuva, joka oli tuohon aikaan epätavallista.
Emme tiedä, millaisia aikeita Edith Södergranilla valokuvilleen oli, ne kuuluivat hänen yksityiselämänsä piiriin. Ei ole selvää liittyikö niihin taiteellisia pyrkimyksiä. Mutta on selvää, että hän oli valokuvaustaidoistaan ylpeä ja useimmissa kuvissa näkyi selvä esteettinen lähtökohta pelkän dokumentointipyrkimyksen lisäksi. Hän kirjoitti tammikuussa 1919 ystävälleen Hagar Olssonille suunnittelevansa kyläkuvaajaksi ryhtymistä tienatakseen hieman rahaa vaikeina aikoina.
Edith Södergranin valokuvat ovat fragmentteja, yksittäisiä palapelin osia hänen elämästään. Ärsyttävän monta palaa puuttuu ja tiedämme suhteellisen vähän hänen elämästään ja vielä vähemmän hänen seurastaan. Huomattavan monet kuvista on otettu talvella sekä parantolavierailuilla Sveitsissä että Raivolassa. Monissa niistä näkyy hiihtäviä naisia. He ovat sonnustautuneet käytännöllisiin hiihtoasuihin, joihin kuului housut, takki, valkoinen paita ja solmio. Pyöräilevistä naisista tuli 1900-luvun taitteessa naisten emansipaation ja uuden ajan naisen symboleita: nainen pukeutui nyt käytännöllisesti housuihin, poltti tupakkaa ja hoiti omat asiansa. Kuvissa esiintyy eniten juuri naisia, aktiivisia naisia, jotka tekevät töitä tai puuhaavat kotona tai puutarhassa.
Usein harrastevalokuvia on otettu, kun tapahtuu jotakin erikoista tai kun juhlitaan jotakin. Useimmat Södergranin kuvista vaikuttavat kuitenkin siltä, että ne on otettu jostakin muusta syystä kuin jonkin erikoisen tapahtuman tallentamiseksi. Edith Södergranin kuvissa on myös joitakin etnografisesti kiinnostavia kuvia ihmisistä, joihin hän on törmännyt kävelyillään Raivolassa tai Sveitsissä. Hän on valokuvannut ihmisiä näiden omassa elinympäristössä, työn tai leikin touhussa. Omaan tapaansa, kuten myöhemmin Vivian Maier, hän tuli vanginneeksi naisia ja miehiä töissään, lapsia leikeissään tai ihmisiä omiin asioihinsa keskittymässä. Useammassa kuvassa näkyy jotakin hajoavaa, rapistuva talo tai romahtaneita vajoja. On kuin hän olisi halunnut vangita rapistumisen kauneuden: tsehovilaisen tunteen kaipuusta ja rauhattomuudesta rappeutuneen ja hylätyn maiseman kirsikankukkien ja vadelmapensaiden keskellä. Kuvista välittyy melankolia, mutta kysymys kuuluu, onko se meidän tulkintamme näitä mustavalkokuvista vai jotakin, minkä Södergran itse halusi kuviin vangita?
Metsä on Södergranille merkittävä aihe niin runoissa kuin valokuvissa, valokuvissa erityisesti hiljainen, lumenpeittämä metsä on suosikkiaihe. Toinen suosikkiaihe on kissat. Jo Edith Södergran ymmärsi kissakuvien tärkeyden. Hän rakasti kissoja, ja hänellä oli lauma omia kissoja, jotka olivat saaneet fantastiset nimet. Hän ymmärsi kissojen erilaisia persoonallisuuksia ja tapoja. Kissat harvoin poseeraavat kiltisti, ja ne onkin kuvattu liikkeessä tai näennäisen mielivaltaisesti ja usein maanpinnan – kissan – tasolta. Kissat osaavat olla vastahakoisia, yhteistyöhaluttomia ja pois kääntyviä. Södergran on maannut vatsallaan nurmella yrittäessään vangita kiittämättömiä mallejaan filmille. Hänellä oli ainoastaan kissakuville varattu erityinen albumi, jota hän esitteli ystävälleen Hagar Olssonille. Kissat voivat olla kuvan keskeinen aihe tai vain ominaisuus, kissa saattaa istua jonkun käsivarsilla tai maata olkapäätä vasten, kuten eräässä tavallisimmassa Södergran-kuvassa.
Södergranin runoudessa on usein näkökulma ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Runominä saattaa katsella kaivonpohjalta ylöspäin tai yhtä hyvin vaellella aurinkokunnan läpi. Vastaava perspektiivillä leikittely näkyy valokuvissakin. Useampi kuva on otettu katolta tai kirkontornista tai korkean talon ikkunasta. Edith Södergran piti erityisen paljon katolle kiipeämisestä, mikä näkyy myös kuvissa.
Agneta Rahikainen (s.1963) syntyi ja asuu Helsingissä. Hän työskentelee Svenska litteratursällskapet i Finlandilla markkinointipäällikkönä ja vastaa työssään mm. suomenruotsalaisesta ohjelmasta Göteborgin ja Helsingin kirjamessuilla. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori. Hän on julkaissut useita teoksia Edith Södergranista, mukaanlukien 2014 ilmestyneen elämäkerran Edith - Runoilijan elämä ja myytti. Hän on kirjoittanut myös Henry Parlandista ja Johan Ludvig ja Fredika Runebergistä. Hänen viimeisin teoksensa Smittans rike – om syfilis i konst, kultur och kropp julkaistiin vuonna 2021.
Eira Sillanpää (s.1980) syntyi Rautalammilla ja päätyi Irlannin ja Ruotsin mutkien kautta asumaan Porvoon maaseudulle. Hän on opiskellut englannin kieltä ja kirjallisuutta Jyväskylän Yliopistossa ja työskennellyt viime vuosikymmenet kirjojen, markkinoinnin ja kulttuurituotannon parissa. Vuodesta 2018 hän on luotsannut Kruununhaan omintakeista kulttuurihelmeä, galleria ja antikvariaatti Laterna Magicaa.
Kirja ilmestyy yhtäaikaa suomenkielisenä ja ruotsinkielisenä
Kustantajana Kustannus S&S/Schildts&Söderströms
Tulossa 27.4. klo 18 Ilta Edithin kanssa
Lisätietoja:
Eira Sillanpää, p.044 283 12 12
Agneta Rahikainen p. 040 673 5045
VÄRLDEN ÄR MIN
Edith Södergrans poesi behöver ingen introduktion. Mindre känd är hon som fotograf, trots att den samling fotografier hon efterlämnade är stor och konstnärligt intressant. I Svenska litteratursällskapets arkiv i Helsingfors, där hennes kvarlåtenskap förvaras, finns drygt 400 fotografier: Det finns bilder i olika format och rentav en färgbild, något som var ovanligt på den tiden.
Agneta Rahikainen och Eira Sillanpää har valt de mest spännande av Edith Södergrans fotografier och parat ihop dem med ett urval av hennes poesi i boken Världen är Min som släpps på Södergrans födelsedag den 4 April. Samtidigt öppnas en fotoutsällning i Laterna Magicas Bokgalleri utrymmet. Vernissage och boksläpp den 4 April kl 17-19. Hjärtligt välkommen!
2023 blir det 100 år sedan Edith Södergrans död.
