Näyttelyn avajaisia juhlistetaan galleria Laterna Magicalla tiistaina 10.1.2023 klo 17-19. Lämpimästi tervetuloa!
Koronapandemia innoitti Helena Valtosen valokuvaamaan rakkaudentunnustuksen yleisölleen – syntyi valokuvanäyttely muistikuvista
”Flashbacks of my audience – muistikuvia lavalta” on esiintyjä Helena Valtosen koronapandemian aikana syntynyt rakkaudentunnustus yleisölleen. Näyttely nähdään Helsingissä Rautatieaseman metroasemalla sekä Kruununhaassa Laterna Magican Kirjagalleriassa tammikuussa 2023. Näyttelyn kuvat saivat alkunsa, kun esiintymistä rakastava Valtonen ei päässyt pandemian aikana lavalle ja nauttimaan yleisönsä kanssa syntyvästä energiasta. Hän päätti rakentaa itselleen yleisön valokuvin. Kuvissa nähdään Valtosen muistikuvien mukaan luotu yleisö, joka koostuu eri sukupuolista ja erilaisista persoonallisuuksista, jotka muuttuvat värikkäiksi karikatyyreiksi itsestään.
”Saan yleisöstä valtavasti voimaa. Valokuvissa yleisö reagoi kuvitteelliseen esitykseeni välillä nauraen, välillä aivan muilla tavoin. Kuvat ovat kuin muistikuvia yleisöstä, joita hellin aina ajaessani keikkapaikalta kotiin. Rakastan valokuvaa taiteenlajina, koska se on niin valtavan monipuolinen ja nopea tapa kuvan luomiseen”, Valtonen sanoo.
Savolaissyntyinen, sittemmin vantaalaistunut Helena Valtonen on ammatiltaan visuaalinen suunnittelija. Näyttely yhdistää kaksi hänen tärkeää harrastustaan – valokuvaamisen ja burleskin.
Valtosen valokuvanäyttely ”Flashbacks of my audience – muistikuvia lavalta” on nähtävillä Helsingissä Rautatieaseman metroaseman liukuportaiden diginäytöillä 11.-17.1.2023 sekä vedoksina helsinkiläisen Laterna Magican Kirjagalleriassa 11.-28.1.2023.
Helena Valtonen
Näyttelyä tukemassa: Finnfoto