Keskikesällä Laternan kellareihin rakentuu palanen alkutalvea Ensilumi lokakuussa näyttelyn merkeissä.
Yöllinen lumimyrsky on muuttanut vuoriston maisemat yllättäen valkoiseksi satumaailmaksi. Pilvistä säteilevä aurinko antoi lumisille kasveille tuoreen lumipuvun hohteen. Aurinko sai lumen hitaasti sulamaan niin, että kuvausvaiheessa tilanne muuttui jatkuvasti. Lumi takertui akrobaattisesti kasveihin kiinni ja putoili auringonpaahteessa hitaasti maahan. Syntyi hienoja luonnonvaraisia graafisia luomuksia. Japanilaiset tussipiirrokset vaikuttivat ratkaisevasti kuvien valmistelutapaan. Ympyrä sulkeutuu tulostusmateriaalin myötä. Jokainen arkki on käsin valmistettu Japanissa.
Peter Strebel (s.1950 Sveitsissä) muutti Suomeen vuonna 1983, jolloin koneteknikon Valokuvaharrastuksesta tuli ammatti. Oppi-isiä ovat olleet mm. japanilainen Eikoh Hosoe, italialainen Mario Cresci ja saksalaiset André Gelpke sekä Floris M. Neusüss. Ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1978 Zürichissä, ja sen jälkeen niitä on ollut lukuisia kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi Strebel on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Juvan Kamerakerhossa hänen panoksensa on ollut merkittävä Galleria Kuninkaankartanon perustamisessa ja kansainvälisten kesänäyttelyiden kokoamisessa.