KANSALAISIA-CITIZENS -kirjan julkistaminen tiistaina 25.10.2022 klo 17-19 näyttelyn avajaisten yhteydessä.
Kirja sisältää valokuvaaja Pertti Nisosen kuvaamia mustavalkoisia henkilökuvia vuosilta 1979-2021. Kirjan tekstit ovat kirjoittaneet Hanna Weselius ja Jan Kaila. Kirjan kuvista on myös koottu pieni valokuvanäyttely. Lisäksi esillä on myös puuveistoksia: "Setä-perkeleen saunasta".
Pertti Nisonen luonnehtii matkaansa valokuvan parista puuveistosten maailmaan: "Valokuvaaminen oli minulle parhaimmillaan leikkiä. Mitä huonomman ja ylimalkaisemman toimeksiannon sain sitä enemmän tuntui olevan tilaa tehdä jotain omaa, leikkiä, hullutella, heittäytyä, kokeilla. Nautin työstäni. Jokainen uusi kohtaaminen oli mahdollisuus johonkin enennäkemättömään. Sellaisia halusin löytää.
Puuveistoksista ymmärrän vielä hyvin vähän mutta pohdinnan kohde, ihminen, on säilynyt. Veistoksia veistäessä ei tarvitse lähteä maailmalle, takapiha riittää. Tein kyllä ensin luonnoksia mutta niistä tuppasi tulemaan turhan fantastisia, kaikenlaisia outoiluja jotka puuhun vietynä olisivat olleet kuin tivolin kummajaisia menneiltä ajoilta. En lähtenyt siihen suuntaan. Etsin muuta, jotain vähäistä ja hiljaista. Pelkkä aavistus ideasta ja sitten tanssiin pölkyn kanssa."
Valokuva yllä Pertti Nisonen: Outi Heiskanen, Lallukka 2013